Osta

Kauniainen, Laaksotie 2 B

Kauniainen, Laaksotie 2 B

Kauniainen
Rivitalon päätyhuoneisto erittäin rauhallisen tien laidalla, kuitenkin vain kivenheiton päässä kauppakeskus Granista sekä Kauniaisten juna-asemasta. Oman suojaisan pihan lisäksi yhtiöllä on upea piha-alue jossa on tilaa touhuta ja nauttia. Taloyhtiö on muutama vuosi sitten siirtynyt maalämpöön, kesällä 2019 on yhtiössä tehty viemärisaneeraus. Muutenkin on hyvin ylläpidetty kokonaisuus jossa asukkaat todella viihtyvät.

Huoneistossa on tällä hetkellä neljä makuuhuonetta, iso erillinen keittiö sekä avara olohuone suurilla ikkunoilla ja valtavalla parvekkella. Alakerrassa on parin makuuhuoneen lisäksi sauna- ja pesutilat sekä esimerkiksi arkiolohuoneena toimiva tila, jonka alle on jätetty uima-allas mikäli haluaisi sen ottaa uudelleen käyttöön. Uima-allas palvelee tällä hetkellä hyvänä säilytystilana. Kaksi kyplyhuonetta joista toisessa on amme.

Tämä kyseinen huoneisto sijaitsee taloyhtiön kahdesta rakennuksesta taaimmaisella rivillä. Asunto on keskellä rauhallista ja turvalllista pihapiiriä, oivallinen ympäristö perheen pienimpiä ajatellen.

Tervetuloa ensiesittelyyn sunnuntaina 20.10.2019 klo 14.00-15.00!

Myyntiä hoitaa Linda Salonius-Pasternak / linda@cristal.fi / +358 45 201 4331. Tervetuloa yleisnäytöille tai sovi kanssamme yksityisnäytöstä kun sinulle sopii. Lämpimästi tervetuloa!

*******

Betjäning även på svenska! Service also in English!

Kun pyydät meiltä lisätietoja sähköpostitse, pyydämme tarkistamaan myös roskapostikansion, sillä viesti liitteillä ja vielä uudelta lähettäjältä luokitellaan herkästi roskapostiksi. Kiitos!

Onko oma asuntosi myymättä?
Ota yhteyttä ja sovitaan ilmainen arviokäynti. Saat meiltä kilpailukykyisen välitystarjouksen!

Kohteen tiedot

SijaintiLaaksotie 2 B, 02700 Kauniainen
Kerros1-2/2
Kohdenumero7913594
KaupunginosaKauniainen
Asuinpinta-ala185.0 m2
Kokonaispinta-ala185.0 m2
Huoneiston kokoonpano6h, k, 2 kph, 2 wc, s, p, varasto
Huoneita6
KuntoTyydyttävä
VapautuuVapautuminen sopimuksen mukaan
Keittiön varustetasoTilava, erillinen keittiö jossa paljon kaappi- ja laskutilaa. Ruokapöytä mahtuu hyvin. Laadukas ja hyvässä kunnossa oleva Petra keittiö, puuovet. Jääkaappi, pakastinkaappi, induktioliesi, uuni, liesituuletin, astianpesukone. Alakerrassa kylmiö.
ParvekeOn, omalle katseilta suojassa olevalle pihalle
Kylpyhuoneen varustetasoYläkerrassa kph ammeella. Alkuperäinen, todella kaunis ja uudenveroisena säilynyt laatoitus. Allaskaappi, peilikaappi, wc ja bidee. Rättipatteri, lattialämmitys. Alakerrassa saunan yhteydessä pesutila kahdella suihkulla. Laatoitettu, lattialämmitys.
Saunan kuvausOn, sähkölämmitteinen.
Ikkunoiden suuntaPihanäkymät kolmeen ilmansuuntaan
Tulevat korjauksetEi merkittäviä remontteja sunnitteilla. Yhtiökokouksessa 2019 on käsitelty seuraavanlainen 5-vuoden suunnitelma: - Salaojien kuntotarkastaminen ja remontti. Tukimustulosten perusteella, A-talon kohdalta niitä ilmeisesti tullaan uusimaan jollain aikajanalla, mitään päätöksiä ei olla tehty. - Viheralueiden ja pihan kunnostus salaojien yhteydessä - Käyttövesijohtojen kunnon selvitys (osassa asunnoista johdot on uusittu) - Ikkunoiden kunnostaminen ja huoltomaalaus viiden vuoden aikajänteellä - Ulko-ovien kunnon tarkistus ja tarvittaessa uusinta - Yhteiset alueet ja niiden kunnostus - Sähkökaapelin uusinta, kaapelin paksuus ja sulakekoon mahdollinen muuttaminen - Tontin puiden kuntotarkastus.
Tehdyt remontit08/2019 viemärien kunnostaminen. Avotakkojen nuohous. 2018 viemäriputkiston ja salaojien kuvaus. 2016 antenni-tv laitteiston päivitys. 2014 katon uusinta (huopakate): Peltikatto muutettu huopakatoksi. 2011 maalämpöön siirtyminen. 2011 pihavalaistuksen kunnostaminen. 2008 yläpohjan lisäeristys puhallusvillalla. 2007 autokatoksen maalaus. 1994 kattoremontti. 1992 A-talon kellaritilojen rakentaminen A-talon osakkaiden toimesta. 1990 autokatoksen ja jätekatoksen katon kunnostus. 1988 pihan asfaltointi. 1988 ikkunoiden ja paneelien kunnostus.
AsumismuotoOmistusasunto
PalvelutKauppakeskus Grani 200m., Koulut: Ruotsin- ja suomenkieliset koulut ja päiväkodit lähellä. Opinmäen kansainvälinen koulukampus 3 km päässä.
LisätiedotUima-allas on katettu ja toimii tällä hetkellä säilytystilana. Vanha uima-allastila on muutettu oleskelutilaksi. Terassi (komposiittia) rakennettu v. 2016. Pintamateriaalit: lattiat parkettia, saniteettitilat laatoitettu. Seinät pääosin puupaneelia, myös tapetti ja maali. Lämmin ulkovarasto sisääntulon vieressä. Pysäköinti: autokatos. Asbestikartoitus tehty osittain: lattiat/parkettiliima testattu. Autopaikka tallissa sekä ulkopaikka huoneiston edessä, molemmat lämmityspistokkeilla.

Hintatiedot ja muut kustannukset

Velaton myyntihinta620 000 €
Myyntihinta620 000 €
Hoitovastike407.00 €/kk
Vesimaksu17.00 €/kk
Vesimaksu17.00 €/kk. Asukasluvun mukaan.

Talon ja tontin tiedot

Rakennuksen tyyppiRivitalo
UudiskohdeEi
Taloyhtiön nimiAsunto Oy Laaksotie 2 - Bostads Ab
Rakennusvuosi1972
KiinteistöEi
Huoneistojen lukumäärä7
Yleiset tilatVäestönsuoja
Pysäköintitilat7 kpl
Hissi talossaEi
RakennusmateriaaliBetoni, tiili, puu
KattotyyppiHarja/huopa
AntennijärjestelmäYhteisantenni
Tontin pinta-ala4115.00 m2
Tontin omistusOma
Kiinteistön hoitoOsakkaat itse
IsännöitsijäIlona Virra
KaavatiedotKauniaisten kaupunki
Kohteen kaavoitustilanneAsemakaava
LiikenneyhteydetJuna-asema 300m, bussit lähellä.
LämmitysMaalämpö
EnergiatodistusEi ole
EnergialuokkaEi lain edellyttämää energiatodistusta.
Ota yhteyttä
Kiinteistönvälittäjä, Toimitusjohtaja, KTM, LKV, LVV
Linda Salonius-Pasternak
Kiinteistönvälittäjä, Toimitusjohtaja, KTM, LKV, LVV
linda@cristal.fi
+358 45 201 4331

Tilaa ilmainen arviokäynti

Ota yhteyttä meihin ja onnistunut asuntokauppasi on saanut alkunsa

Lähetä viesti

Yhteystiedot

Ota yhteyttä
kolme plus kymmenen numeroissa =